Pages

Vaipatuksia

Lähettänyt Ceraci , torstai 23. syyskuuta 2010 18:49

Ihan hirveästi jäi kirjoittamatta tänne kesän aikana tehdyistä jutuista, mutta koitan niitä vaikka näin jälkijunassa pikkuhiljaa tänne laitella.

Vaippoja ei tullut hirveästi kesän aikana valmiita. Pari tein muistaakseni kesällä ja yhden sain tänään aamupäiväunien aikana valmiiksi.

Kesällä valmistuneet olivat Suuri Käsityö -lehden uusimmalla kaavalla tehtyjä. Tein vielä M-kokoisena, koska olivat joustavasta kankaasta. Jos tällä kaavalla teen vielä, niin seuraavat ovat sitten luultavasti jo L-kokoisia.

Ensimmäisessä sisätaskuvaipassa on ulkopinta puuvillavelouria ja sisällä mustaa mikrofleeceä. Välissä on kierrätysjoustofroteeta yksi kerros koko vaipan alueella ja muistaakseni yksi tiimaimusuikaleena.


Toinen kesällä valmistunut oli myös sisätaskuvaippa. Ulkopinta trikoota, peppua vasten sininen mikrofleece. Sisällä on samat kuin edellisessäkin.

Tänään sain valmiiksi uuden kaavakokeilun (ja siis sisätasku tämäkin). Tämän tein Elsa-Maijan täydellisen vaipan kaavalla. Haeskelin hyvää mallia sivulta kiinnitettäviin, ja tämän päätin kokeilla. Ulkopinta kierrätyscollegea, sisäpinta mustaa mikrofleeceä. Sisällä koko vaipan alueella kerros flanellia ja tiimaimuna on kerros paksua kierrätysfroteeta. Nepeiksi piti pistää metallinepit, kun kam-neppareita minulla ei ole.

Hiukan on vielä iso Nikolle, mutta säätovaranepeillä ongelma hoituisi. Muuten vaikuttaa ihan kelvollisesta ja taidan näitä tehdä muutaman lisää. Pitää käydä jossain vaippakaupassa sitten vaan nepittämässä.

Tilasin netistä hiukan vaippa- ja muita kankaitakin jo, niin ne tuolla odottelevat leikkuuta ja surauttelua. Aikaa pitäisi jostain saada taas muutama ylimääräinen tunti vuorokauteen.

Blogikin muuten siirtyi syysaikaan, kun ylätunnisteen kuvan vaihdoin hiukan syksyisemmäksi kuin se omenankukkakuva. Kirpeää syysilmaa täällä on nyt ollut muutama päivä. Toivottavasti hyvät ilmat jatkuvat vielä pitkään, minua ei sitten yhtään kiinnostaisi se loskavuodenaika, joka on vasta tulossa.

2 Response to "Vaipatuksia"

hmmm Says:

Jee! Vaippoja.

Ekan kuvan mallilapsi on ihana, tokan kuvan kuosi kiva, mutta kolmas ihmetyttää.

Mulla on ollut tapana noita sivukiinnitteisiä tehdessä laittaa naarasnepit/pehmeä tarra pitempiin takasiivekkeisiin ja urosnepit/kova tarra etuosan reunoihin. Jotenkin musta näyttää, että olisit tehnyt toisin. Ja varmaan toimii kummin päin vaan.

Ceraci Says:

hmmm: Heh, katos vaan. Ajatusvirhe. :D En oikeastaan edes pohtinut, että mitenpäin laitan, vaan lätkäisin vaan kiinni. Meni näköjään sitten samanlaisesti tottumuksesta vaan, mitä etukiinnitteiset vaipat. No, toimii kyllä noinkin päin, kun eilen oli jo testikäytössä. Pitää ehkä pohtia seuraavia hiukan tarkemmin. :D

Lähetä kommentti