Terveiset Prahan kauniista ja lumisesta kaupungista!
Lähettänyt Ceraci , perjantai 10. joulukuuta 2010 00:36
Torstaina lähdettiin Prahaan kaverin, anopin ja hänen ystävättärensä kanssa jouluostoksille ja katsomaan jouluista suurkaupunkia. Sunnuntaina palattiin takaisin ja pari päivää on mennyt reissusta toipumisessa.
Hieno kaupunki, vaikkei koskaan olekaan ollut toivelistallani ykköskohteena. Koko kaupunki oli täynnä lunta ja valoja. Hienosti tuli joulufiilis markkinoilla ja kaduilla kulkiessa, vaikken koskaan mikään jouluihminen ole ollut.
Joulutori iltavalaistuksessa. Todella kaunista vaikka välillä menikin vähän yli. |
Perjantaiaamuna lähdettiin aamupalan jälkeen sitten koko porukalla katselemaan ja kiertelemään joulutorille vanhaan kaupunkiin. Edellisestä illasta viisastuneena laitettiin päälle kaikki mukana oleva vaate. Siellä oli nimittäin kylmä! Pakkasta kymmenen asteen huippeilla ja kaupungin kaduilla kävi kylmä viima.
Porukasta kaksi osti heti uudet pipot itselleen. Ostivat sellaiset korvaläpälliset, että lämmittää paremmin. Minulla sellainen jo olikin, muunlaisia pipoja käytän tosi harvoin. Tykkään, että korvat saa suojattua hyvin. :) Torilla lähinnä katseltiin ja tutkiskeltiin tarjontaa aamupäivä. Vain jotain pientä tarttui mukaan, kun ei oikein tiennyt mitä kivaa sitä ostaisi. Ja itse olin tietty pienellä budjetilla liikkeellä, niin ostettavat oli mietittävä tarkkaan. Lähinnä keskityin katseluun ja kuvaamiseen.
Piti pukeutua lämpimästi. Siellä oli kylmä. |
Se kuuluisa astronominen kello, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. :D |
Jossain vaiheessa käytiin kahvilla, kaakaolla, teellä ja välipalalla. Otettiin myös hiukan amarettoa lämmikkeeksi ja ai että kun tuntui hyvältä. ;)
Iltapäivällä kolme meidän porukasta lähti kiertokävelylle vanhaan kaupunkiin, yksi jatkoi ostoksia, kun on ennenkin käynyt Prahassa. Treffit sovittiin sitten Kaarlensillalle, jonka jälkeen mentiin taas kahville ja kaakaolle.
Vanhassa kaupungissa oli ihan oikeita kaasulamppuja. |
Patsasta koskettamalla sai kuulemma onnea ja suojelusta. |
Kinkkua vartaassa. Omnomnom. |
Vatsat täynnä paineltiin kaupan kautta hotellille ja huoneessa häröiltiin jonkun aikaa ennen nukkumaan menoa. Otettiin mm. vaahtokylpy ja pullo siideriä. :)
Lauantai sujui tutuissa merkeissä. Arvatkaapas mitä tehtiin? No shoppailtiin tietysti. ;) Kaverin kanssa lähdettiin metrolla hiukan vanhan kaupungin keskustaa pidemmälle. Minä sitten kertakaikkiaan rakastan metroja. Lontoossa kun pari vuotta sitten käytiin, niin olisin voinut vaikka jäädä asumaan sinne sen ihanan metroverkoston takia. No, Prahassa ei ole kuin kolme linjaa, mutta auttaa sekin paljon. :)
Koko päivän koitettiin etsiä kangaskauppaakin, mutta ei löytynyt mitään kivaa. Yksi sellainen tavaratalon yläkerrassa oleva, mutta sieltä ei tarttunut mitään mukaan. Sen sijaan kangaskaupan vieressä olevasta lanka- ja ompelutarvikekaupasta löytyi vetoketjuja, kolme kerää lankaa kaulahuiviin ja bambupuikkoja.
Yhden ostarin ikkunoista oli hauskasti tehty joulukalenteri. En ole ennen tähänkään ideaan törmännyt. :)
Paikallinen joulupukki oli hiukka erilainen kuin meikäläisten. |
Sunnuntaina lähdettiinkin sitten aamusella jo lentokentälle. Lento oli taas yllättäen 45 minuuttia myöhässä, kun oli lentokoneesta jäätynyt jätevesiputki. Sitä sitten koittivat lämmitellä ja onneksi saivatkin auki. Illan suussa oltiin takaisin Suomessa ja ajomatka alkoi kotia kohti. Kaikinpuolin mukava reissu mukavassa seurassa. :)