...siis synnyttämään. Tänään on rv 36+3 ja viikon verran on tullut kipeämpiä supistuksia. Kovin harvakseltaan ja yksittäisiä, ainoastaan pari kertaa on tullut muutama peräkkäin. Mutta kai se silti sitä tietää, että kohtu alkaa valmistautua tulevaan. Toivon mukaan tapahtua alkaa ennen laskettua aikaa, sillä olo on todella tukala ja jaksaminen on (jos vaan mahdollista) miinusmerkkisillä lukemilla.
Mies on ollut useampaa päivää putkeen poissa kotoa, joten ollaan pojun kanssa täällä kahdestaan. Koira on sentään ollut hoidossa äitini luona, joten ei ole tarvinnut sitä lenkitellä. Pojun päälle pukkaava (tai oikeastaan jo päällä oleva) uhma yhdistettynä omaan liikuntakyvyttömyyteeni suurilla vauhdeilla tai nopeilla lähdöillä ei ole hyvä yhdistelmä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita nähdään jatkuvaan, varsinkin keittiössä, kun keittiöjakkaralle on kiva kiivetä ja ottaa yläkaapeista kaikenlaista tavaraa. No, mitään vakavaa ei ole vielä tapahtunut *koputtaa puuta* ja toivottavasti siltä vältytäänkin. Toi onneksi osaa yleensä laskeutua jaloilleen kuin kissat ja pikkukolhut unohtuvat nopeasti.
Nyt on jo kerran viikossa neuvola-ajat. Tällä viikolla on lääkärineuvola ja viime viikolla oma neuvolatäti käski hiukan kysellä lääkäriltä, että olisiko syytä syynätä vauvan kokoa hiukan tarkemmin ja mahdollisesti keskustella käynnistyksestä ennen laskettua aikaa. Syynä siis se, että aikaisempi oli viisikiloinen syntyessään kahdeksan päivää lasketun ajan jälkeen. Millään ei houkuttelisi kokeilla toisen sellaisen synnyttämistä. Terveydenhoitajan käsiin kuulemma tuntui tämäkin vauva aika isolta ja kyllä sen tunnen itsekin. Maha tuntuu olevan isompi jo nyt kuin monella juuri ennen synnytystä. Vaikka eihän niitä koskaan voi ihan niin vain keskenään verrata.
Mahakuvia ei muuten ole tästä vieläkään. Pitääkin varmaan ottaa vaikka torstaina kun mies on kotona. Meillä ei ole yhtään ainommaista peiliä, jonka kautta voisi itsestään kuvia ottaa. Pitäisköhän sellainenkin joskus hankkia. :D
...tai siltä se ainakin taas tuntuu. On menossa taas raskaampi kausi, mihin se valoisuus ja positiivisuus hävisi, joka oli vallalla vielä joku viikko sitten?
Eilen illalla olin hakemassa opiskelupaikkaa. Minullahan ei ole minkäänlaista ammattitutkintoa eikä hirveästi työkokemustakaan muualta kuin lyhkäisistä kesätyöpätkistä. Olin ihan innoissani, että keksin vihdoin mitä hakea ja koulutuspaikkakin olisi täällä Turussa, jossa ollaan nyt lähitulevaisuus ajateltu vielä viettää. Kunnes... Hakupalvelu ilmoitti, että en voi hakea paikkaa, koska minulla on lukion päättötodistus ja ylioppilastutkinto. Paikka olisi toisen asteen koulutuksessa, johon kaikki aloituspaikat olivat varattu peruskoulusta tuleville. Voi ketunketunkettu! Ja koska olin niinkin aikaisin liikenteessä, että hakuaika päättyi tänään, en enää kerinnyt selvitellä, että voisinko hakea erillishaussa (vai mikä se termi nyt sitten ikinä olikaan). No, en sitä nyt tietenkään syksyllä olisikaan voinut aloittaa, kun mammaloma on vielä kesken. Jos koittaisi ensi keväänä olla hiukan enemmän ajoissa tämän asian kanssa ja kysellä etukäteen asioita ja mahdollisuuksia.
On ihan kauheaa, kun ei tiedä mitä sitä isona tekisi. Viittomakielen tulkin koulutus minulta jäi kesken. Tuntui, että ei ole oma ala. Hirveästi tykkään viittomakielestä ja tykkäisin varmasti käännöshommista, mutta ei minusta tulkiksi taida olla. Ahdistavaa, kun ei ole mitään tulevaisuuden suunnitelmaa.
P.S. Ja ei, se flunssa ei ole vieläkään hävinnyt mihinkään. Nenä on edelleen tukossa, iltaisin ja yöllä yskittää eikä tämä yleiskuntokaan ihan parhaimmasta päästä ole. Niko taitaa olla tukkoista nenää lukuunottamatta jo voiton puolella ja mies ei ole sairastanutkaan. Mistä nyt johtuu, että mulla on tämä näin pitkään?
Alkaa kyllästyttämään nyt tämä talviflunssa. Itse olin pari viikkoa kamalassa räkätaudissa. Siitä kun selvittiin, sairastui vähän ajan päästä (eli siis viime viikonloppuna) Isoveikka. Koko viikko on mennyt räkää pyyhkiessä nenästä, naamasta, käsistä, vaatteista, sohvasta, tietokoneen näppäimistöltä jne. Nyt sitten alkoi pojan silmät rähmiä eilen illalla. Soitto siis lääkäriin, kunhan ajanvaraus vaan kohta aukeaa.
Ei siinä mitään, jaksaisin kyllä poikaa hoitaa, jos itse on terveenä. Tai päin vastoin, siis itse jaksaa olla kipeänä, jos poika ei sairasta. Mutta nyt näyttää siltä, että tämä flunssa iskee takaisin. Nenä on taas tukossa, kurkku kipeä ja yöllä alkoi yskittämään niin, ettei viiden jälkeen ole enää sitten nukuttukaan. Tulin suosiolla alakertaan, että pojat saisivat edes nukkua. Kamomillateetä nassuun ja toivomus, että menisi ohi yhtä nopeasti kuin tulikin, saa pikkuhiljaa nimittäin jo riittää tämä flunssailu.
