Pages

Syksyn satoa

Lähettänyt Ceraci , perjantai 10. syyskuuta 2010 15:09

Tässä meidän pihamaalla kasvaa kolme omenapuuta, joista tulee paljon omenaa tänä vuonna. Keväällä pistin myös pienen ryytimaan tuohon talon viereen. Siinä kasvaa/kasvoi salaattia, rucolaa, tilliä, sipulia, porkkanaa, hernettä, perunaa ja kurkkua. Paljon on ollut iloa tuostakin pikkumaasta ja ensi vuonna olen jo suunnitellut pistäväni isomman.

Äsken hain Nikolle maalta hiukan pottua ja porkkanaa. Komian kokoisia jo ovat, ei taida Niko jaksaa syödä näitä kaikkia. :)

2 Response to "Syksyn satoa"

Saikki Says:

Moi!
Todella reilun kokoisia porkkanoita! Meillä tuli niin nysiä, että niistä tulee vaan paha mieli :D Ja jokin rupi oli kaikissa perunoissakin, ovat aika kaamean näköisiä, vaikka sisus on (kuulemma) ihan syötävää. Taisi tuo kuuma kesä viedä meidän sadon.. Hernepenkitkään eivät nousseet täyteen mittaansa, kun ei oltu edes koko aikaa kastelemassa. Mutta jospa taas ensi kesänä sitten :)
Ihanaa on kuitenkin nostaa oman maan satoa!

Ceraci Says:

Saikki: No noi porkkanat oli isoimpia mitä siellä on. :) Suurin osa on pienempää, mutta ihan syömäkelpoisia kuitenkin, keitetään niitä Nikolle naposteluruuaksi.

Meillä on tässä niin savinen maa, ettei haitannut kuuma ja kuiva kesä, maa oli kuitenkin melkein koko ajan kostea. Ja kyllä tietty sitä vettäkin sinne kannoin aika paljon. Mutta kuten sanoit, ensi kesä on taas uusi kesä. :)

Lähetä kommentti