Pages

Viimeinen SNY-paketti

Lähettänyt Ceraci , perjantai 27. joulukuuta 2013 16:33

Noniin, nyt on palailtu joulureissulta kotiin. Tulin lämmittämään taloa, kun muut lähtivät hakemaan vielä kaupasta jotain ruokaa melkein tyhjään jääkaappiin.

Viimeinen SNY paketti tuli juuri ennen matkaan lähtöä, joten postaaminen jäi tänne joulun toiselle puolelle. Salaiseksi ystäväkseni paljastui Neuletar. Kiitos sinulle syksyn kierroksesta! :) Tässä kuvaa viimeisestä paketista.


Kävi myös hassusti, että melkein samaan aikaan postiin kolahti toinen sny-paketti. Lähettäjäksi paljastui emo, joka oli laittanut tulemaan enkelipaketin parini ilmoitettua, että ei kerkeä pakettia lähettää. Parini kuitenkin kerkesi paketin lähettää, joten nyt tuli kaksi pakettiä tähän osoitteeseen. Kiitos kuitenkin tästäkin paketista emolle!  :)


Oma parini oli knea. Hauskasti sain hänet parin arvonnassa parikseni, sillä hän on tätini. Yhden paketin jouduin lähettämään kotipaikkakunnaltani ja sen perusteella hän olikin arvannut minut lähettäjäksi. Kiitos sinullekin knea! Oli mukava keksiä lähetettävää paketteihesi.

Koulun lukukausi saatiin lähes kunnialla päätökseen. Yhteen kurssiin jäi pari pikkurästiä, jotka teen tässä välipäivien aikana, jotta saan ne heti palautettua vuoden alussa. Nyt on tiedossa viikko pelkkää laiskottelua perheen kanssa. Aion tehdä pelkkiä kivoja asioita ja tavata kavereita ja sukulaisia. Uudenvuoden suunnitelmat ovat vielä auki, mutta eiköhän nekin tästä selviä piakkoin. :)

Oikein mukavaa vuoden vaihdetta lukijoille! Toivottavasti sitä luntakin saataisiin pikimmiten tänne Etelä-Suomeen, niin päästäisiin aloittamaan oikein kunnolla tämä talvi.

1 Response to "Viimeinen SNY-paketti"

Heidi Says:

Hienon paketin sait. Mie en raaskisi noita kynttilöitä polttaa :).

Mie en viittinyt enää kääntyä kaupalta kotio, kun pakettia olin postittamassa. Nyt ei ainakaan kukaan ole jäänyt ilman pakettia :).

Mukavaa tulevaa uutta vuotta!

Lähetä kommentti