Testaustuloksia
Lähettänyt Ceraci , sunnuntai 24. maaliskuuta 2013 17:10
Aiemmin kerroin, että saatiin Buzzadorin kautta testattavaksi Valio Onni -puuroja ja vellejä, sekä Möllerin Omega-3 pikkukaloja. Ideana siis oli kokeilla tuotteita ja sitten kertoa niistä blogissa, joten tässäpä näistä.
Pikkutytsylle saatiin käydä hakemassa Valio Onni juttuja ja me valittiin eri makuja puuroa ja yhtä velliä. Velliä ei olla vielä kokeiltu, kun ei tuo oikein juo pullosta maitoakaan. Vellit ovat menneet vielä huonommin alas. Tässä nämä makuvaihtoehdot mitä me otettiin maistettaviksi.
Puurot on tehty tuoreesta suomalaisesta maidosta ja ravintosisältö on suunniteltu silmälläpitäen pienten kasvua ja kehitystä. Puurot ovat käyttövalmiita, joten ei tarvitse kuin lämmittää ja antaa lapselle. Lämmitys hoituu vesihauteessa omassa pakkauksessaan tai lautasella mikrossa. Puuroissa on vaihtoehtoina täysin maidottomiakin, eikä niissä ole lisättyä sokeria.
Ainut miinuspuoli näissä on tuo pakkaus. Pieni ituhippi sisälläni moittii yksittäispakatuista puuroannoksista, kun kaurahiutaletta saa isoissa paperipaketeissakin. Kuitenkin juuri tämä pakkaus tekee siitä toisaalta niin kätevän, kun puuron voi vain heittää hoitolaukkuun, kun lähdetään pois kotoa. Siten me pääasiallisesti sitä ollaan käytettykin, kotona keitetään puurot hiutaleista ja marjoista/hilloista.
Hyvin on puurot maistuneet Pikkutytsylle, mikään maku ei ole tökkinyt. Olen siinä sivussa maistellut itsekin ja kyllä ne ihan syötävän makuisia ovat vaikken mikään puurojen ylin ystävä olekaan. Koostumus ei onneksi ole sellaista liisteriä, niinkuin jossain aikaisemmin kokeillussa vauvojen valmispuurossa, sellaista on nimittäin ikävä syöttää.
Näitä puuroja voisin ajatella ostavani juurikin reissuun mukaan, tuskin tulisi kotona käytettyä. Ei se puuron keittäminen kuitenkaan niin hankalaa ole. Iso plussa näille puuroille suomalaisuudesta. Viime aikoina ollaan oikein tarkoituskella suosittu suomalaista.
Lähetä kommentti