Pages

Päiväunipuuhaa

Lähettänyt Ceraci , torstai 21. kesäkuuta 2012 19:43

Eilen Pikkusiskon päikkäreitten aikaan pääsin pitkästä aikaa ompelemaan. (Isoveli on siis mummolassa lomailemassa.) Kuukauden tauko tässä olikin, ennen synnytystä istuin ahkerasti ompelukoneen edessä, kun oli mies kotona ja pystyi touhuamaan Isoveljen kanssa. Synnytyksen jälkeen en olekaan mitään vielä ommellut. Kahden lapsen kanssa on virkkaus sujunut paremmin, ei ole Isoveikka ompelukoneella työntämässä sormea neulan alle ja vauva sylissä voi virkata paremmin kuin neuloa, virkkuukoukku ei ole niin terävä.

Tarpeeseen surautin nopeasti ohkaisen peiton Pikkusiskolle vaunuihin tai kaukaloon käytettäväksi. Nyt kun on ollut sellaiset hassut lämpötilat, että isompi/paksumpi peitto on mielestäni liikaa, mutta ilman peittoakaan ei ole hyvä.


Koko oli muistaakseni (mittasin sen eilen, mun muisti ei ole niin pitkä) 45x68cm. Toinen puoli on tummanruskeaa paksuhkoa fleeceä, toinen on ison tyynyliinan toinen puolisko, joka on pelastettu roskistuomiolta. Nyt kun aloin noita kuvia kattella, niin olisihan sitä voinut vaikka silittää tuon ennen kuvan ottamista. No, ei aina jaksa. :D

0 Response to "Päiväunipuuhaa"

Lähetä kommentti