Pages

Vaippa, villakuori ja pikkuflunssa

Lähettänyt Ceraci , keskiviikko 7. huhtikuuta 2010 22:19

Ennen Tampereen reissua sain puikoilta pois villakuoren ja nyt sain ommeltua napitkin kiinni siihen. Napit löytyi mamman kätköistä ja ovat pappan tekemät. Puiset napit sopivat hyvin villan kanssa, näyttää nätiltä. Kuori on tehty Käspaikan ohjeella Jutan kaksinkertaisesta hahtuvasta. Ympärysmitta on n. 50cm ja Nikolle vyötärön kohtaalta liian iso. Jalantiet sitten taas ovat hiukan naftit, ei ole reisillä varaa paljoa pullistua. Kiristysnyöri on valkoista 7 veljestä -lankaa. Jotain ajattelin vielä neulahuovuttaa takapuoleen, mutta katsotaan nyt, että milloin inspiraatio iskee.


Tänään ompelin myös ensimmäisen pul-taskuvaipan ikinä. Melkein kuukauden verran on ollut pul-kangasta Jättirätistä ja kuivaliinaneulosta Eurokankaasta ostettuna, mutta nyt vasta sain aikaiseksi/kerkesin. Ei se ollut sen vaikeampaa, kuin sisätaskuvaippojenkaan ompelu. :) Kaavana SK 2/10 hiukan muokattuna (siivekkeet pidennetty ja päät neliön muotoiset).


Meille sitten rantautui flunssa eilen illalla. Nikolla on ääni käheänä ja myös mun kurkku tuntuu hiukan kipeältä. Eilen illalla kun mittasin Nikon lämpöä, niin 38 asteessa se oli. Tänään on ollut hiukan päälle 37. Toivottavasti menee nopeammin ohi kuin viime kerralla.

Parissa blogissa on taas arvontaa. Tällä kertaa vuorossa siis Pikkuriikin 50 000 -arvonta ja PimPam-blogin arvonta. Käykääpä katsomassa. :)

Kirjaostoksia

Lähettänyt Ceraci , sunnuntai 4. huhtikuuta 2010 09:24

Terveisiä Tampereelta! Tultiin tänne lomailemaan hiukan perheen kesken, kun Pekan isovanhemmat antoivat ystävällisesti käyttää osan heidän lomaosakeviikostaan. Huomenna käykin sitten jo kotiin päin tie, kun tiistaina pitää olla taas tanssimassa ja kouluttautumassa.

Eilen Pekan vanhemmat ja veljet kävivät täällä ja käytiin Koskikeskuksessa syömässä ja hiukan shoppailemassa. Löysin kaksi kirjaa. En pitkään aikaan olekaan kirjoja ostellut, joten nyt sitten kaksin kappalein. :) Ensimmäinen oli ihan heräteostos (tai niin oikeastaan olivat molemmat, mutta tämä enemmän), Käsitöitä hymysuille, 19,90€. Kirjassa on huovutus, virkkaus ja neulontaohjeita pääsääntöisesti pikkuisiin eläinhahmoihin. Oli niin söpö kansi, että kurkkasin sisälle ja päätin ostaa sen. Toinen kirja on Otavan suuri ompelukirja, 14,90€. Nyt kun vaatteiden ompelu on alkanut kiinnostaa, niin pitäähän sitä ohjekirja olla. Tuossa on neuvottuna ohjein ja kuvin vaihe vaiheelta eri vaatteiden osien ompelua. Ei tarvitse siis ihan kaikkea oppia kantapään kautta. :D


Tänään tulee sitten äiti miehineen käymään täällä. Mennään varmaan uimaan tuohon kylpylään ja syömään johonkin. Pitää vaan katsoa, että mihinkähän sitä pääsisi näin pääsiäisenä. Josko tuo alakerran ravintola olisi auki, siellä ei olla koskaan käytykään.

Kotoa lähteissä otin vielä kuvan kovan onnen orkideastani. Se on joutunut kärsimään, kun oli unohdettu muuton jälkeen varastoon. Siellä se kuitenkin oli ilman vettä (valoa kuitenkin sai) kasvattanut kukkavanan ja kaksi nuppua itselleen. Toinen aukesi vähän aikaa sitten. Myös toinen nuppu oli aukeamassa, mutta meni takaisin kiinni. Mahtoikohan kuolla kokonaan, ei jaksanut ehkä sittenkään herätä. No, siellä se kotona vielä toivottavasti odottelee, kun sinne mennään.

Tämän kuvan myötä toivottelen rauhaisaa pääsiäistä kaikille!



PS. Lehtokotilon blogissa on arvontaa, käy kurkkaamassa. Muutenkin kannattaa tutustua enemmänkin, löysin blogiin menneellä viikolla ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. :)

Arvontaa Lapinkan talossa

Lähettänyt Ceraci , lauantai 3. huhtikuuta 2010 08:43

Aamuisella blogikierroksella törmäsin arvontaan Lapinkan talossa. Kannattaa käydä kurkkaamassa samalla Lapinkan ihania ompeluksia ja käsitöitä. :)


Aurinkoista mössöä

Lähettänyt Ceraci , perjantai 2. huhtikuuta 2010 11:06



Eilen oli projekti Ruokaa Nikolle. Pari viikkoa sitten aloitettiin kiinteiden maistelu. Perunamössö oli ensimmäisenä listalla. Viime viikolla tutustuttiin banaaniin. Nams, se oli Nikon mielestä hyvää. Tällä viikolla kaupassa käydessämme ostin porkkanoita (edelliset kun itivät jo tuolla vihanneslaatikossa) ja päätin pistää kolme porkkanaa makusteluannoksiksi. Siispä keittämään porkkanoita ja maitoa lypsämään. Ja sosettahan siitä tuli.

Tässä kuva parin viikon takaa perunamössötehtaasta.

Ja toinen eilisestä porkkanasoseraaka-aineista.

Pari jääpalamuotillista tuli maisteluannoksia perunaa pakkaseen.

Tältä maistui peruna ensimmäisellä kerralla (lusikka taisi kyllä olla kiinnostavampi).

Ja eilen porkkanansyönti näytti tältä.

Banaani on Nikon ehdoton suosikki tähän mennessä maistelluista. Kolmannes banaanista häviää suuluukkuun sen siliän tiän. Ja kun loppubanaani siirretään sivuun odottamaan äitiä, niin nousee hirveä huuto, että älä vie sitä pois!

Ensi viikolla taidetaan ottaa taas joku hedelmä ohjelmistoon, mutta se jääköön nähtäväksi mitä se sitten on.

Vyötärön pienennys 3.

Lähettänyt Ceraci , torstai 1. huhtikuuta 2010 12:14

Maanantai oli ja meni, mutta vaa'alla kävin. Ja hyvä kun kävin, pudotusta oli kaikki neljäsataa grammaa, vaikka viikonloppuna herkuttelinkin anopin viisikymppisissä. Jee! :D Kokonaispudotus on siis kaikki -600g, jos en ihan hirveästi laskenut väärin.

Menneellä viikolla alkoikin se Tanssitaan vauvaa -kurssi minulla ja Nikolla. Lähinnä liikuntaa se on äidille ja Nikolle rytmikästä mukana oloa. Tällä viikolla oli toinen kerta ja kyllä, se oli yhtä rankkaa. Seuraavana päivinä on kädet kipeät ja kyllä reisissäkin tuntuu, että jotain on tehnyt.

Tänään on ihanan keväinen ilma. Voisi lähteä vaunuilemaan tuonne ulkoilmaan. Nauttimaan kevätauringon säteistä.