Pages

Uusi kaava, uusi vaippa

Lähettänyt Ceraci , torstai 11. maaliskuuta 2010 08:39

Tällä kertaa pääsi kokeiluun Suuri Käsityö 2/10 -lehden kestovaippakaava. Jostain luin, että koot ovat reiluja, joten tein Nikolle M-kokoisen sisätäyttövaipan. Ja hyvä oli, että tein. L olisi nimittäin ollut aivan liian iso. Vaipassa on kierrätysflanellia kuosikankaana, tukikankaana/imuna koko vaipan alueella yksi kerros ja kaksi kerrosta pötköimuna. Peppua vasten tuli mikrofleeceä. Aika ohkainen siis pelkästään, mutta mahtuupa täyttämään enemmän ja kuivuu nopeammin. Eilen oli jo testissä ekan kerran ja imuna oli kuusi kerrosta bambucollegea. Riitti ihan hyvin kolmeksi tunniksi. Tai sitten oli vähäpissaisia tunteja. :D

Tässäpä kuvaa vaipasta:


Toinenkin vaippa oli tulossa valmiiksi, mutta huomasin, että olen mystisesti hävittänyt johonkin tarranauhan pehmeän puolen. Tuohon vaippaan tuli entisestä kokeilusta purkuosina tuo pehmeä kaistale, mutta tähän toiseen ei enää riittänyt. Eli tänään on sitten varmaan ohjelmassa kangaskaupassa käyntiä. Pitää vaan jaksaa lähteä liikekannalle. Tekisi kyllä varmaan ihan hyvääkin, kyllä täällä neljän seinän sisällä ollaan jo homehduttu ja sairastettu flunssaa ihan tarpeeksi.

Tässä vielä toinen kuva herra aurinkoisesta, kun isi oli pistänyt oikein yhteensopivat vaatteet päälle. Piti ottaa oikein kuva. :D


Käykäähän muuten Tikbumsan blogissa kurkkaamassa, siellä on arvonta. :)

Aurinkoista päivää kaikille!

0 Response to "Uusi kaava, uusi vaippa"

Lähetä kommentti