Pages

Tulevaisuutta odotellessa

Lähettänyt Ceraci , tiistai 7. helmikuuta 2012 00:29

Nyt on menossa 27. raskausviikko. Ja nyt vasta on tainnut iskeä tajuntaan, että meille on tulossa vauva. Ajatukset ovat alkaneet pyöriä synnytyksessä ja sen jälkeisessä elämässä. Ajatukset ovat kylläkin kovin negatiivisia tässä vaiheessa. Miksi sitä ei muista niitä hyviä juttuja ollenkaan?

Synnytys oli viimeksi pitkä ja kivulias. Epiduraalit sun muut mömmöt eivät tehonneet, joten sitä sitten tuskailtiin ilman niitä apuja. Mitä jos nytkään ne ei auta. Eikä tietty asiaa auta sekään, että Niko oli syntyessään sen muutama grammaa vaille viisikiloinen ja tämän mahankasvun perusteella tästäkään ei ole tulossa mikään minivauva. Hermostuttaa nyt jo.

Maha 2,5v sitten, synnytykseen aikaa vielä
yli kuukausi.

Ensimmäiset kuukaudet, oikeastaan melkein puoli vuotta, oli sumussa kulkemista. Huonoja öitä, imetyksen kanssa tappelemista ja vähän vielä lisää huonoja öitä. Nämä ovat niitä päälimmäisiä asioita joita on jäänyt mieleen. Onneksi mieleen on jäänyt myös hetkittäin niitä onnen tunteita ja ilonpilkahduksia, kun vauva on oppinut jotain uutta tai kaikki on mennyt muuten vaan poikkeuksellisen hyvin.

Nukkumisasioissa meillä taistellaan vieläkin. Ehkä hiukan oma vika, kun mitään unikoulua ei olla edes yritetty pitää. Nyt on kuitenkin tilanne sellainen, että yöt mennään heräämättä, joten en ala sitä muuttelemaan. Niko saa iltapullon, jonka kanssa nukahtaa yksin omaan sänkyynsä. Pullosta yritetään kyllä päästä eroon. Sitten jossain vaiheessa. Mutta mitäs sitten, jos tämä tuleva vauvakin on yhtä huono nukkumaan kuin mitä Niko pienenä oli? Miten sitä jaksaa, kun ei voi nukkua päikkäreitä enää vauvan kanssa silloin kun väsyttää, vaan pitää vahtia sitä vanhempaa lasta?

Ja se imetys. Voi taivas, kun se oli tuskaisaa. Imetin Nikoa vuoden ja kaksi kuukautta. Ja koko sen ajan se sattui. Kukaan ei osannut sanoa miksi. Rinnat olivat koko ajan rikki ja lanoliini ei auttanut. Eikä mikään muukaan. Jos se sattuu taas? Miten sitä imetystä jaksaa, kun viimeksi olin jo ajoittain hajoamisen partaalla. Tässä yksi päivä ajattelin, että onko sitä pakko imettää ollenkaan? No ei, eihän se pakko ole, mutta itseni tuntien imetän siltikin. Kyllä siitä hyötyä on ja jos ei muuta, niin on ainakin sapuskat mukana aina. Pullo kulkee todennäköisesti siinä mukana, Nikokin sai lisämaitoa jonkun verran, kun oma ei riittänyt.

Päässä on alkanut pyöriä vaan kaikenlaisia ajatuksia, jotka varmasti ovat ihan asiaan kuuluvia. Pelottaa, mutta toisaalta sitä syntymää odottaa jo ihan innoissaan. Ihan vaikka vaan sen takia, että en ole mikään "raskausihminen" ja nauti niin erityisesti tästä raskaana olosta. Kun on vaivaa ja kremppaa, niin on vaikea olla kaunis, hehkuva ja pirteä. Mun pirteämpi keskiraskaus kesti kaiketi kokonaisen viikon. :D

2 Response to "Tulevaisuutta odotellessa"

Rva Kepponen Says:

Mulla ainakin toinen synnytys oli todella paljon helpompi kuin ensimmäinen. 3,5kg esikoisen ulospunnerrus kesti 45min ja 4,7kg vaan solahti. Että jos sieltä on kerran tullut melkein viisikoinen vauva, niin uskoisin seuraavan syntyvän paljon helpommin. Avautuminenkin on usein tokalla kierroksella usein nopeampi. Toivottavasti kivunlievitys toimii tällä kertaa paremmin.

Vauvat kasvaa vastikkeellakin ihan hyvin :) Kun mulla ei itselläni ole pikkuvauvaa enää, niin äitien kova stressi imetyksestä tuntuu vaikealta ymmärtää. Jos imetys ei suju tai se käy liian raskaaksi, niin vastikkeet kehiin vaan. Muistan kyllä itse kamppaileeni imetysongelmien kanssa ja silloin vastike oli pitkään ihan kirosana ;)

Onnellista odotusta!

Ceraci Says:

Rva Kepponen: Toivotaan, että mullakin tämä toinen tulisi hiukan helpommin. Ja ennen kaikkea nopeammin. Mutta senhän näkee vasta sitten. :)

Imetyksestä olen sanonut parille kaverillekin joskus, että turha siitä on stressiä ottaa. Nykypäivänä taitaa olla tosi harva vauva kun on oikeasti täysi-imetetty. Nikolle ainakin annettiin lisämaitoa jo synnärillä ja vastiketta sai heti kun kotiin tultiin. Nyt imetys vaan on alkanut tuntua jotenkin vastenmieliseltä, kun edellisen kanssa sai tapella. No, eiköhän mieli kerkeä tuostakin muuttumaan vielä moneen kertaan. :)

Lähetä kommentti