Pages

Kulttuurielämys

Lähettänyt Ceraci , keskiviikko 26. tammikuuta 2011 14:47

Eilen illalla olin pitkästä aikaa teatterissa ja nyt kävin katsomassa 1827 Infernal Musicalin, joka on yksi kulttuuripääkaupungin ohjelmista. Ja voin kyllä käsi sydämellä sanoa, että hieno oli! Juurikin sitä mitä odotin, hyvää musiikkia, taidokkaita näyttelijöitä, synkkyyttä ja hiukan rakkautta. Hetkeäkään ei kaduttanut.

Kuva on täältä.

Ensi-illassa viime perjantaina yksi pääosan näyttelijä, Pekko Honkasalo loukkasi polvensa, eikä näin pystynyt nyt fyysisesti lavalla näyttelemään. Ongelma ratkaistiin siten, että Pekko hoiti osansa ääninäyttelemisen, eli vuorosanat ja laulun, ja fyysisenä kehona lavalla oli ohjaajan apulainen Matias Tähtinen. Toimi se toki näinkin, mutta olisi kovasti halunnut nähdä Honkasalon omassa roolissaan.

Yllätyin muuten, kun katsoin käsiohjelmasta näyttelijöiden ikiä. Nuorimmat olivat vasta 12-vuotiata. Tokihan tiesin, että se on Turun Nuoren Teatterin näytelmä, mutta jotenkin en silti osannut odottaa noin nuoria näyttelijöitä. Hienoa, että ovat mukana nuoresta saakka tekemässä teatteria. :)

Joihinkin muihin kulttuuripääkaupunkivuoden esityksiin haluaisin vielä mennä käymään, mutta katsotaan mihin rahat riittävät ja kenet saan lähtemään kaveriksi. Kyllä sitä kulttuuria pitää käyttää nyt hyväksi sitten, kun on siihen näin hieno mahdollisuus.

4 Response to "Kulttuurielämys"

Paivi Says:

Ma haluaisin kans kayda useammin erilaisissa kulttuuritapahtumissa. Nyt suunnitelmissa on menna Broadwaylle katsomaan Phantom of the Opera, mista olen haaveillut pitempaan (en ole koskaan ollut Broadwaylla), mutta viela pitaisi loytaa sopivanhintaiset liput sopivana ajankohtana. Nykin tarjonta on suurta, mutta toisaalta hyvat paikat konserteista/ teatterista/ urheilutapahtumista (ei katonrajasta) maksaa helposti $100-150/lippu. Katonrajapaikkakin voi olla sen viitisenkymppia kappale. Tarkoitus olisi ostaa ns. viimehetken liput johonkin naytokseen, joka todennakoisesti olisi jonain arkipaivana ja silti ne liput hyvilta paikoilta ovat lahemmas $75/lippu. Halvempia lippuja loytyisi ei-niin-tunnettuihin esityksiin, mutta haluan etta toi Broadwayn ensikokemus on jostain oikeasti suositusta naytoksesta. Eihan sita tieda, vaikka se jaisi viimeiseksi..

Katselin yksi paiva myos jotain Madison Square Gardenin konsertteja, olisikohan ollut Bon Jovi esiintymassa, ja sinne halvimmat liput olivat vain muutaman kympin, mutta silla sai paikan katonrajasta & lavan sivulta/takaa (eli naki esiintyjien selat). Sitten kun lisasi siihen hintaan parikymppia, paasi sentaan lavan etupuolelle, vaikka edelleen katonrajaan. :D

Ceraci Says:

Päivi: Broadway olisi kyllä hieno kokemus, mutta on näköjään aika suolaisen hintaiset nuo liput. Toivottavasti löydätte sopuhintaiset joku päivä. :) Nämä Turku2011-liput nyt eivät onneksi ihan noissa luokissa liiku. Meidän paikat olivat aika lähellä lavaa ja liput maksoivat 25€. Eli ei mitään verrattuna ison maailman lippuihin.

Paivi Says:

Saatiin muuten ne liput hommattua Oopperan kummitukseen helmikuun loppupuolelle (la-iltapaivalle). Jonkun talvialen kanssa hinta oli $85/lippu+toimituskulut. Ja viela permannolta meidan mielesta ihan hyvilta paikoilta. :)

Ceraci Says:

Hei hienoa Päivi! Sinne sitten vaan nauttimaan täysin rinnoin kulttuurielämyksestä. :)

Lähetä kommentti