Pages

Teltaton kesä

Lähettänyt Ceraci , tiistai 21. elokuuta 2012 01:15

On muuten ensimmäinen kesä sitten niin pitkään aikaan kuin tästä ihan äkkiä muistan, kun en ole yöpynyt ainommaistakaan yötä teltassa. Kuume on kovana päästä vaellukselle (ja Peltsin Lappi tänään televisiossa ei auttanut yhtään), mutta auttamatta se jää kyllä väliin tältä kesältä, on tuo pikkuneiti sen verran tissitakiainen. Yhtään yötä ei olla vielä erossa oltu, mutta syksymmällä meinattiin kuitenkin, että jos pääsisin edes viikonloppureissulle tuohon Kurjenrahkaan/Kuhankuonolle, kun välimatka ei ole kuin kymmenisen kilometriä.

Telttapaikka Lemmenjoen Kultahaminassa, kesä 2009.
Ensi viikonloppunakin ollaan menossa koko perheen kanssa mökkeilemään kaverin mökille. Makuupaikkojen puutteen vuoksi tarjouduin heti majailemaan teltassa, mutta sitten muistui mieleen pienimmäinen. Ei tuota varmaan viitsi telttaan ottaa yöksi, kun ilmatkaan eivät vaikuta kovin suotuisilta. Isoveli puolestaan on jo nukkunut (elämänsä ensimmäiset) kaksi yötä teltassa, kun oltiin lippukuntamme kesäleirillä (sielläkin siis minä ja pikkuneiti nukuttiin sisätiloissa).

No, ensi kesä on uusi kesä. Ja jos vaikka ensi kesänä toteutuisi se viime kesäksi suunniteltu Kaldoaivin reissu. Toivossa on hyvä elää.

Syöksyvirtauksen tuhoja korjaamassa, Helvetinjärvi 2010.

2 Response to "Teltaton kesä"

Anonyymi Says:

o/ Mä voin tulla mukaan syksyllä mettään. :D Kurjenrahka on sopivan lähellä meikäläisellekin. Ja ensi kesällä isompi reissu, ehdottomasti! Mun pitäis pystyä tulla mukaan lappiin, sen verran on kyllä kesälomaa ja rahaa säästettynä!

Ceraci Says:

Sophiru, juu pitää kattoa joku hyvä viikonloppu, niin mennään eräjormailemaan. Jos ei muuta, niin paistamaan makkaraa johonkin laavulle. :D

Lähetä kommentti