Pages

Vielä täällä

Lähettänyt Ceraci , maanantai 30. huhtikuuta 2012 00:45

Nyt näköjään tulee vain näitä raskaus-aiheisia bloggauksia. Mikään muu ei taida oikein sopia ajatuksiin, kuin maha ja sen ympäristö. Raskausviikkoja on kasassa 38+2 ja kyllä sitä pikkuhiljaa ollaan synnytystä kohti menossa. Supistukset ovat tiukkoja, joskin kivuttomia. Sairaalakassiakin pakkailin tänään, jos pitää lentämällä lähteä sairaalaan. Pojun hoitopaikkoja on soiteltu ja soviteltu, ja näillä näkymin päähoitopaikka on mummolassa, varahoitopaikka mummulassa ja varanvara (sekä sellainen, jos joudutaan tosi kiireellä lähtemään) on miehen veljen ja avokin luona, koska asuvat aivan sairaalan vieressä.

Unirytmi mulla on ihan sekaisin. Millään ei saa nukahdettua ja sitten kun saa, niin tunnin päästä on taas vessahätä. Ja kun meillä joutuu menemään vessaan alakertaan, niin se ei ole sitten yhtään kivaa. Lisäksi makuuhuoneessa alkaa olla kuuma, kun on ilmat lämmenneet. Ei saa senkään takia nukuttua. Maha hytkyy ja heiluu aina silloin kun haluaisi nukkua. Hupaisa sitä on katsella ja tunnustella, mutta ei se unikaan enää näin lähellä synnytystä olisi pahitteeksi. Kaiken lisäksi poju sitten otti ja päätti herätä tänään puoli kuuden jälkeen (kun olin itse saanut unta kolmen aikoihin). Onneksi kuitenkin parin tunnin päästä nukahti vielä uudelleen, niin nukuttiin sitten yhdessä koko perhe vielä pari tuntia aamulla.

Huomenna onkin jo vapun aatto. Lähdetään näillä näkymillä mökille tekemään kevätsiivousta. Josko se saisi aikaiseksi jotain mahan kivutonta kovettumista parempaa (tai pahempaa, miten senkin nyt ottaa). Tiistaina ei tarvitsisi kyllä vielä syntyä, kun ollaan kutsuttu kavereita tähän meille viettämään vappupiknikkiä. Meinattiin grillikausi korkata ja tehdä hyvää ruokaa. Minäkin ajattelin paistaa munkkeja elämäni ensimmäisen kerran ihan itse. Olen joskus jonkun kanssa kyllä paistanut, mutta nyt tekisin itse kaiken alusta saakka. Jännää. :D

Nyt pitäisi kuitenkin mennä kokeilemaan, että tulisiko se uni sieltä. Jos vähän enemmän saisi nukkua kuin viime yönä. Toivossa on hyvä elää.

3 Response to "Vielä täällä"

Maiju Says:

Sulle olisi haaste mun blogissa. :)

Kalamuija ja lappilifestyle Says:

Kiva kun olit kaynyt blogissani:)Sita kautta løysin tanne:) NIIN tutulta kuulostaa tuo kertomuksesi. Elin tota viela 5kk sitten:) Mutta noi vaivat ovat siita ihania etta ne jaavat synnytyssaliin. Voimia ja tsemppia tulevaan.

Ceraci Says:

Maiju: Kiitos, koitan tehdä joku ilta sen. :)

Kalamuija: Tervetuloa tännekin! Taisin niin myöhään piipahtaa sun blogissa, että jäi merkki jättämättä. Mutta tulen uudelleen kyllä. :) Juu, sillähän niitä vaivoja kestääkin kun tietää niiden jäävän sinne. Tosin sitten tulee se tissirumba, imetyshiki ja kaikki muut imetyksen oheistuotteet. Sitäkään ei onneksi loputtomasti kestä. :)

Lähetä kommentti