Pages

Kiire kiire kiire kiire... Ja SNYn viime kuun paketti

Lähettänyt Ceraci , maanantai 2. joulukuuta 2013 21:40

Huh, pitkästä aikaa istahdin koneelle. Varmaan kolmeen viikkoon en ole netissä käynyt muutakuin pikaisesti kännykällä. Koulussa on hulina päällä ja siihen lisätään vielä hiukan sairastavia lapsia, sekä menoa, kyläilyä ja myyjäisiä, niin katastrofin ainekset ovat valmiina.

SNYltäni tuli marraskuun paketti, mutten sitäkään ole sen kummemmin kerinnyt raportoimaan. Ja nytkään en saa tehtyä sitä kuvan kanssa, kun läppäristäni on muistikortinlukija sökö. Eikä kameran johdon olinpaikasta ole mitään tietoa. Mutta voin kuitenkin näin alustavasti kertoa teille mitä paketti sisälsi. Nimittäin ihanan pehmoinen se on.

Vyyhti teeteen cacao-alpakkaa valkoisena on ihastutavan pehmoista. Minulla onkin sitä jo pari vyyhtiä tuolla ennestään jemmassa odottamassa projektin alkamista. Hyvä, että tuli lisää, niin saan projektia kasvatettua. ;) Lisäksi oli kerä Novitan puro batikia ruskean valkoisena. Se huutelee, että haluaa huiviksi. Sellainen siitä ehkä sitten syntyy. Novitan virkkuukoukkusarja iloisissa väreissä pääsee sulostuttamaan harmaita virkkuukoukkujani. Paketsita löytyi myös silmukkastopparit. Niitä minulla ei ennestään olekaan, varmaan ihan näppäriä varsinkin kun roudaan aina kudinta kassissa, jossa langat ja puikot menevät sikin sokin. Viimeisenä vaan ei vähäisempänä herkullisen tuoksuista Liptonin Berry bliss -irtoteetä. Taidan torstaina tuleville vieraille tarjota sitä. :)

Kiitos siis SNYlleni valtavasti tästä piristävästä paketista ja ison iso anteeksipyyntö, kun en ole aikaisemmin sitä raportoinut. Yritän etsiä sen kameran johdon, niin saan otettua kuvankin näistä ihanuuksista kaikille nähtäville.

Nyt taidan mennä suihkun kautta nukkumaan. Huomenna on ensimmäinen varsinainen kokeemme. Niitä ei onneksi juurikaan tuolla koulutuksessa ole. Huomisessakin saa olla tuntien materiaalit mukana, joista luntata. ;)

Muoks. Doh, en sitten tajunnut, että meillähän on tulostimessa muistikortin lukija. Sieltä kautta saan tietenkin miehen koneelle kuvat. Eli tässä sitä kuvaa nyt paketista tulee. :)

Tuplamuoks. Unohdin sitten vissiin mainita tekstissä nuo ihastuttavat pikkukirjat lapsille, kummallekin omansa, ettei tule riitaa. :) Niitä on iltasatuna jo luettu monta monituista kertaa, kiitos niistäkin. :)
 

 

3 Response to "Kiire kiire kiire kiire... Ja SNYn viime kuun paketti"

Heidi Says:

Todella kivan kuuloinen paketti, minkä olet saanut.

knea Says:

Pääsinpä sitten jännityksestä, kun tuli (=tehtiin) asiaa kirkolle. Kiitokset taas kivasta paketista!

Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

Ceraci Says:

knea: Kiva, että sait paketin jo nyt käsiisi. Perjantaihin olisi ollut niiin pitkä aika. ;)

Rauhallista joulua myös teille!

Lähetä kommentti