Tällä kertaa loppui tämän kevään SNY-kierros. Minulla on ollut aivan mahtavan hauskaa miettiä lähteviä paketteja ja koittaa rakentaa niistä vastaanottajansa näköisiä. Yhtä hauskaa on ollut odottaa pakettia minun salaiselta ystävältäni. Viimeisen paketin sain jo viime viikolla ja paljastuskirjeen tänään, joten nyt pistetään sitten samaan postaukseen molemmat. (Pari viikkoa on ollut kiirettä, siitä ehkä myöhemmin jos kerkeen jotain jossain vaiheessa kirjoittamaan.)
Toukokuun paketin aiheena oli kevään väriloisto. Loistava paketti minulle saapuikin:
Paketin värinä oli pirteä oranssi ja se sisälsi kolme kerää bambulankaa (josta tulee kesämyssy tytölle), namia (ihmisille ja koiralle) ja hampaiden hoitoa, sekä ilmeisestikin ystäväni itsetekemät(?) tiskirätti ja pannunalunen. Kiitos paljon! Rätti pääsee seuraavaksi käyttöön, kun edellinen menee vaan ensin pyykkiin ja pannunalusen taidan viedä kesällä mökille, se sopii hienosti sinne puutarhan värien keskelle. :) Herkkujen odotettu elinikä ei ole kovin pitkä ja ollaan Isoveikan kanssa opeteltu syömään purkkaa ja pitkästä aikaa minäkin siitä innostuin, eli tarpeeseen tulee. :)
Paketissa ei kuitenkaan paljastettu vielä ystävääni, joten sitä jäin kuumeisesti odottamaan. ;)
Äsken hain sitten laatikosta kirjekuoren, josta paljastui kortti ja tarrakirja tarroineen. Lähettäjänä oli nimimerkki kevättuulia eli Osakainen Ositettu elämä -blogista.
Yhtään en arvannut ketä pakettien takana oli, vaikka osallistujien blogeja olin käynytkin lukemassa aina joskus. Kiitos sinulle (ei-enää-niin) salainen neuleystäväni! Tämä oli ensimmäinen kierrokseni ja sen verran onnistunut olikin, että luultavasti syksyllä sitten uudestaan. :)


Siis aivan ihanan värikäs paketti. Niin kauniin oranssin värit.
VastaaPoistaMukavaa kesää!
Mahtavan paketin saitkin ja tarpeellisenkin! meillä vietettiin joskus töissä työkavereiden kesken salainen ystävä viikkoja, sekin oli ihan mukavaa.
VastaaPoistaMukavaa kesää Sinulle:))
Kiva, jos kokemus oli hyvä :)
VastaaPoistaOlet saanut kivan paketin.
VastaaPoistaKiitos sinulle kevään mittaan lähetetyistä paketeista. Niitä oli kivaa saada!
Mukavaa kesättä ja kesää koko teidän perheelle!
Hieno kokonaisuus: paketti ja jatko-osa! SNY on hyvin koukuttavaa puuhaa...niin paljon tästä saa iloa arkeen.
VastaaPoistaKaunis ja värikäs paketti, erityisesti tykkään tuosta pannunalusesta/-lapusta. Itse olin mukana tässä ensimmäistä kertaa ja toivon, että syksyllä seuraa jatkoa :)
VastaaPoistaAurinkoista kesää sinulle!
Ihana paketti oli minunkin mielestäni. Aloin tuossa pohtimaan, että mikä oli lempparipakettini. Vaikka tiukkaa teki valita, niin kyllä se tämä taisi olla. On niin ihanan kesäiset värit. <3 Ja herkuistakin on puolet jo kadonneet parempiin suihin. Onneksi ei kaikki omaan kuitenkaan. :D
VastaaPoistaAurinkoista kesän alkua teillekin rakkaat lukijat!
Blogissani on sinulle haaste. Sorry :) Ei tartte ottaa vastaan, jos ärsyttää :)
VastaaPoistaUusi SNY:si tässä... Toivottavasti syyskuunpaketti löytää pian perille ja pidät siitä!
VastaaPoistaHeippahei SNYni! Paketti löysi jo perille, tänään kävin noutamassa. Ja voi mikä ihanuus se olikaan. Postausta tulee, kunhan vain kerkeän istahtamaan pidemmäksi aikaa koneelle. :) Kiitos!
VastaaPoistaKiva että pidit! Ei muuta kuin ahkeroimaan.. jahka ehdit opiskeluilta ja perheeltä :)
VastaaPoistaSny-si
Aurinkoiset syyspäiväterveiseni! Toivottavasti opiskelut ovat lähteneet hyvin käyntiin... muista toki rentoutuakin välillä !!
VastaaPoistat. SNY:si
Toivottavasti pieni välimuistamiseni saapui jo perille...
VastaaPoistaJos erityistoiveita lokakuun pakettiin... laitathan vähän viestiä...
Sny:si
Heippa SNY! Kyllä välimuistaminen pääsi perille. Lapsille ei vaan ole vieläkään kerrottu siitä. :D Säästetään erikoistilanteeseen (kun tarvitaan lahjontaa;). Kiitos paljon. Ei minulla erityisesti ole mitään toiveita, saat ihan yllättää. :)
VastaaPoista